Saamelainen ilmastoneuvosto antaa lausuntoja ja tuottaa uutta tietopohjaa päätöksenteon tueksi

Saamelainen ilmastoneuvosto on uuteen ilmastolakiin (423/2022) perustuva riippumaton tiedepaneeli, jonka tarkoituksena on tuoda saamelaisten perinteinen tieto ja tieteellinen tieto osaksi ilmastopolitiikan valmistelua. Saamelaiskulttuuri on erityisen haavoittuvainen muuttuvassa ilmastossa, sillä perinteinen saamelaiskulttuuri on vahvasti kytköksissä arktiseen luontoon. Arktisen alueen ilmasto lämpenee noin 3–4 kertaa nopeammin kuin muualla maailmassa. 

Valtioneuvosto asetti ensimmäisen saamelaisen ilmastoneuvoston neljä vuotta kestävälle kaudelle 24.8.2023. Saamelainen ilmastoneuvosto koostuu 12 jäsenestä. Saamelaisesta ilmastoneuvostosta annetun asetuksen mukaan vähintään puolet edustajista on oltava saamelaisen perinteisen tiedon haltijoita. Puheenjohtaja on tutkijatohtori Klemetti Näkkäläjärvi Oulun yliopistosta ja varapuheenjohtaja on saamelaisen perinteisen tiedon haltija Petra Biret Magga-Vars. Saamelainen ilmastoneuvosto on kokoonpanonsa osalta maailmanlaajuisesti ainutlaatuinen perinteistä tietoa ja tieteellistä tietoa yhdistävä tiedepaneeli. ”Olen saamelaisena ja tutkijana iloinen ja ylpeä siitä, että saamelainen ilmastoneuvosto on asetettu. Saamelainen ilmastoneuvosto luo aitoa vuoropuhelua saamelaisen perinteisen tiedon haltijoiden ja tiedeyhteisön välille. Ilmastoneuvostoa tarvitaan ilmastonmuutoksen ja luontokadon saamelaisyhteisölle tuomien haasteiden ratkaisemiseksi”, sanoo saamelaisen ilmastoneuvoston puheenjohtaja Näkkäläjärvi.

Ilmastoneuvoston tutkijajäsenillä on monipuolista osaamista muun muassa ilmastotieteistä, kulttuuriantropologiasta, oikeustieteestä, kansanterveystieteestä ja ekologiasta. Saamelaisen perinteisen tiedon haltijoilla on tietoa ja havaintoja ilmastonmuutoksen vaikutuksista saamelaisten perinteisten elinkeinojen harjoittamiseen, saamen kieleen, kulttuuriin, saamelaisyhteisöön sekä saamelaisten kotiseutualueen luontoon ja olosuhteisiin. Saamelaisen perinteisen tiedon haltijat edustavat kattavasti saamelaisten kotiseutualuetta niin maantieteellisesti kuin puhuttujen saamen kielten osalta.