Hyvät kuulijat. Kiitän mahdollisuudesta osallistua tähän tärkeään tilaisuuteen ja onnittelut ja kiitokset totuus- ja sovintokomission jäsenille ja henkilökunnalle arvokkaasta työstänne. Monen vuoden raskas, tärkeä ja laaja urakka on ohi. Laajempi ja vaikeampi työ on edessä, kun suomalaisen ja saamelaisen yhteiskunnan tulee ratkaista, miten toimenpide-esityksiä edistetään. Työ ei saa pysähtyä komitean loppuraporttiin, vaan komitean toimenpide-ehdotukset tulee viedä käytäntöön. Tuleva vuosi tulee olemaan Suomelle sisä- ja ulkopoliittinen näytön paikka, onko se aidosti sitoutunut totuus- ja sovintoprosessiin. Aika on loppumassa – saamelaisten kotiseutualue on kuihtumassa väestöllisesti ja elinympäristö on suuressa myllerryksessä ilmastonmuutoksen vuoksi.
Ilmastonmuutoksen kielteiset vaikutukset alkuperäiskansoihin, niiden kulttuureihin ja asemaan on tunnustettu Pariisin ilmastosopimuksessa sekä kansainvälisten ihmisoikeuselinten ratkaisuissa ja suosituksissa. Ilmastonmuutos ja siihen sopeutuminen ovat ihmisoikeuskysymys, koska ilmastonmuutos vaikuttaa suoraan perusoikeuksiin – oikeuteen ylläpitää ja kehittää omaa kulttuuria ja kieltä.
Ilmastonmuutos on Suomen saamelaisalueella muuttanut olosuhteita siten, että muutokset ovat vaikuttaneet perinteisten saamelaiselinkeinojen harjoittamiseen 1990-luvulta lähtien. Muutokset ovat kiihtyneet 2000-luvulta lähtien. Ilmastonmuutos ja siihen sopeutuminen ovat saamelaisille kulttuurinen muutosprosessi – elinkeinot, kulttuuri, kieli, tiedot ja taidot on sopeutettava uusiin olosuhteisiin. Saamelaisyhteisön sisällä ilmastonmuutos on koettu olevan osa kolonialistista jatkumoa, sitä perintöä mitä teollistuneet maat ovat jättäneet luonnolle ja alkuperäiskansoille, ja joiden kielteiset vaikutukset kumuloituvat alkuperäiskansoille.
Suomessa saamelaisten totuus- ja sovintokomissio on tehnyt uraauurtavaa työtä – tietääkseni se on tähän mennessä ainoana komissiona tarkastellut ilmastonmuutosta ja sen vaikutuksia sekä saamelaisiin että totuus- ja sovintoprosessiin. Ilmastonmuutos ei luonnollisesti ole yksin Suomen tai pohjoismaiden vastuulla, mutta Suomella on ratkaisut siihen, voivatko saamelaiset sopeutua ilmastonmuutokseen ja sen vaikutuksiin ja viime kädessä, säilyä alkuperäiskansana – ja toimia näin globaalina edelläkävijänä. Hyvin valitettavaa on, että poronhoitolain uudistus ei malttanut odottaa totuus- ja sovintokomission työtä, ja mahdollisuus saamelaisen perinteisen tiedon aseman parantamiselle ja ilmastonmuutoksen sopeutumiselle poronhoitolainsäädännön osana on nyt ainakin lähitulevaisuudessa menetetty.
Ilmastonmuutokseen sopeutuminen ja sen hillintä edellyttävät Suomelta kykyä nopeisiin ratkaisuihin ja uudenlaista ajattelua – byrokratia tai sen lisääminen ei auta, vaan tulee löytää joustavia ja nopeita keinoja reagoida tilanteeseen. Saamelaisporonhoitajaa ei auta, jos tuki vaikeisiin talviolosuhteisiin annetaan vasta vajaat kaksi vuotta katastrofin jälkeen. Keskeinen kysymys onkin, onko suomalainen hallintojärjestelmä valmistautunut ilmastonmuutoksen sopeutumiseen ja nopeaan reagointiin? Sanoisin, että ei. Hillintä- ja sopeuttamistoimet edellyttävät, että asioita ajatellaan uudella tavoin ja vanhat, totunnaiset tavat järjestää asiat arvioidaan uudelleen. Toimiiko esimerkiksi nykyinen suojelualueiden hoito saamelaisten kotiseutualueella tilanteessa, jossa havupuu- ja pensaskasvillisuus leviää tunturipaljakalle ja tuntureiden laeille ja lisää lumen sulamisnopeutta ja lämpöenergian sitoutumista maaperään? Sanoisin, että ei.
Luonnonsuojelu on perinteisesti luonnon säilyttämistä ennallaan, sellaisena mitä se on ilman ihmisen näkyvää, teollista vaikutusta. Mutta ihmisen muokkaama vaikutus tuleekin lämpötilan ja olosuhteiden muutoksista, jotka muuttavat kasvillisuutta, kasvillisuusvyöhykkeiden rajoja ja kasvukauden pituutta johtaen tilanteeseen, jossa alue ei ole enää luonnontilainen, vaan ihmisen muokkaama, lämpenevän ilmaston maisema. Selvityksemme, ja sen jälkeen julkaistujen tutkimusten, laaja aineisto osoittaa, että mäntyjen ja pensaikkojen leviäminen tunturiin on yksi suurimmista ilmastonmuutoksen kielteisistä vaikutuksista saamelaisten elinympäristölle. Voidaan puhua nuorten tapaan luonnon keikahduspisteestä, josta ei ole paluuta. Siihen pitää pystyä puuttumaan pikaisesti.
Saamelaisille ilmastonmuutos on tuonut muuttuneen kulttuurimaiseman ja olosuhteet, lisääntyneen onnettomuusriskin, taloudellisia menetyksiä ja uusia kuluja ja uhkia – kuten vihreän siirtymän ja huolen oman kielen, kulttuurin ja elinkeinon säilymisestä. Porojen entistä tarkemmalla ohjatulla laidunnuksella voidaan hillitä vahingollisen kasviston leviämistä, droonien käytöllä yhdessä GPS-pankojen kanssa poronhoidossa voidaan hillitä fossiilisten polttoaineiden käytön tarvetta. Uutta teknologiaa voidaan siis ottaa käyttöön ja säilyttää perinteitä, mutta keinot ovat rajallisia. Saamelaisten perinteisten elinkeinojen vaikeaan tilanteeseen on johtanut ilmastonmuutoksen ohella lainsäädäntö ja hallinto – joissa elinkeinoja ohjataan yhdenmukaisesti koko Suomessa.
Saamelaiset ovat olleet vuosisatoja ja jopa -tuhansia kotiseutualueen luonnon, eläinten ja elinympäristön hoitajia, mutta tämä vastuu katkesi lainsäädännön kehittymisen myötä ja saamelaisista tuli alueen käyttäjiä. Kanadassa vastaavan totuus- ja sovintokomission työn tuloksena suojelualueiden hallintoa ja alkuperäiskansojen osallisuutta omien alueidensa hallintaan alettiin uudelleenarvioida. Tämä työ on vielä toki kesken. Toivon, että totuus- ja sovintokomission työ johtaa vastaavanlaiseen prosessiin Suomessa.
Suomi ei ole tehnyt riittäviä toimenpiteitä saamelaiskulttuurin elinvoimaisuuden turvaamiseksi eikä ole kehittänyt mekanismeja, joiden avulla saamelaiset voivat sopeutua ilmastonmuutokseen ja säilyttää oman kulttuurinsa: viimeaikainen hallinnollinen ja lainsäädännöllinen kehitys päinvastoin vaikuttaa heikentävän saamelaisten mahdollisuuksia sopeutua ilmastonmuutokseen. Tutkimusryhmämme esittääkin, että Suomen tulee aloittaa välittömät toimet perinteisten elinkeinojen ja perinteisen tiedon suojelemiseksi ja ilmastonmuutokseen sopeutumisen ja hillinnän tukemiseksi ja luoda edellytykset saamelaiskulttuurin tulevaisuudelle muuttuvassa ilmastossa.
Olen itse etuoikeutettu, koska minulla on mahdollisuus jatkaa totuus- ja sovintokomitean raportin aiheiden käsittelyä akateemisessa Turun yliopiston viisivuotisessa Marcen-hankkeessa. Tutkimushankkeessa tulemme käsittelemään miten oikeuksien kehitys, mobilisaatio ja siirtymävaiheen oikeuden prosessit vaikuttavat asuttajavaltioiden tapoihin sisällyttää tai sulkea saamelaiset pois oikeudellisesta järjestyksestä totuus- ja sovintokomission kontekstissa.
Saamelaisilla on vahva usko ja halu säilyttää oma kulttuurinsa ja valmiudet sopeutua ilmastonmuutoksen, jos siihen annetaan mahdollisuudet. Ilmastonmuutoksessa on kyse tulevien sukupolvien oikeudesta kulttuuriin, elinkelpoiseen elinympäristöön ja parempaan tulevaisuuteen. Ihmisarvoon kuuluu jatkuvuus ja tulevista sukupolvista huolehtiminen. Ilmastonmuutosta ei voida ajatella hallituskausittaisena haasteena tai kvartaalitalouden periaattein. Kaikissa ilmastotoimissa tulee arvioida ylisukupolvisia vaikutuksia. Vain Suomen valtio ja saamelaisyhteisö voivat ratkaista, säilyykö saamelaiskulttuuri Suomessa lämpenevässä ilmastossa. Mikään muu taho ei voi sitä tehdä. Toivon, että päättäjät kantavat vastuunsa. Kiitos mielenkiinnostanne, (ja toivon sydämestäni, että totuus- ja sovintokomission raportti ja sen toimeenpano auttavat luomaan edellytykset saamelaiskulttuurin säilymiselle ja kehittymiselle lämpenevässä ilmastossa ja globaalissa maailmassa.)
Klemetti Näkkäläjärvi
Saamelainen ilmastoneuvosto
Turun yliopisto, Marcen-hanke
